Uutiskirje 15.4.2016: Turning Point - Stalkers in Talvivaara

Käännekohta -
Kolmas dokumenttielokuva Talvivaarasta tulossa

Talvivaaran draamasta on julkaistu jo kaksi dokumenttielokuvaa:  Markki
Heikkisen Talvivaaran miehet ja Mika Koskisen Nälkämaan Sampo.

Kolmas elokuva on vielä työnalla.  Hannu Hyvösen ohjaama dokumenttielokuva
Turning point - Stalkers in Talvivaara mining zones on tarkoitus valmistua
talvella 2016.

Elokuvan kymmenminuuttinen  traileri julkistettiin huhtikuussa
yleisötilaisuuksissa Sotkamossa ja Iisalmessa.

-Talvivaara on kuin ikoni, ikkuna tulevaisuuteen, jos jatkamme yhä
heikompien malmiesiintymien ottamista käyttöön, siteerasi ohjaaja Hannu
Hyvönen sotkamolaista Talvivaara-aktivistia pastori Antti Lankista.

Dokumentin ohjaaja toivoo elokuvalle myös kansainvälistä levitystä.
-Elokuvan aihe on globaalisti kiinnostava ja tärkeä. Ehtyvien metalli- ja
energiavarojen ongelma on yhteinen, sanoo Hyvönen.

-Isossa roolissa ovat myös Suomen hienot vesistöt,  aare jonka merkitystä
ja mahdollisuuksia ei ole kunnolla havaittu,  kertoo Hyvönen,  josta tuli
dokumentin teon myötä myös souturetkeilyfriikki.

Katso traileri täältä:

Elokuvan facebook-sivut (Käy kommentoimassa ja tykkäämässä) :

Iisalmen Sanomien uutinen:
http://www.iisalmensanomat.fi/news/talvivaara-elokuva-tht-nollabudjetill...

TULE MUKAAN TEKEMÄÄN KÄÄNNEKOHTAA!

Hanke etenee joukkorahoituksella ja joukkolevityksellä.  Tukea tarvitaan.

Elokuvan valmistumiseen ja levitykseen voi osallistua tekemällä
ennakkotilauksen dvd:stä tai latausoikeudesta.

TUKIKAMPANJAHINTA  dvd:lle  50 e

LATAUS   katseluoikeudella Vimeon kautta
Tukihinta 30 e

Ennakkotilaukset:  

VASTIKKEETON TUKI
Vastikkeetta dokumentin loppukustannuksia voi tukea myös  Iisalmen
Luonnonnystävien stop talvivaara- tukitilin kautta:
stoptalvivaara.org/tuki   Viestikenttään:  tuki dokumenttityölle.

Katso traileri:

Adressi